Suomeksi | In English
Dimestausta3





26.3.2009

Dimes vahvistaa rivejään


Suuntana yhä voimakkaammin Aasian markkinat

Digitaalisten palveluiden käyttöönottoa edistävä Dimes ry on rekrytoinut uutta osaamista. Timo Lahnalampi on nimitetty multimediaohjelmista vastaavaksi johtajaksi. Tuija Korpinen on nimitetty yhdistyksen palvelujen ja muun operatiivisen toiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi. Hän vahvistaa osaamisellaan myös yhdistyksen roolia EU-hankkeissa.

Timo Lahnalampi siirtyy Dimesiin Nokialta, jossa hän on työskennellyt yli 20 vuotta erilaisissa tuotekehityksen sekä järjestelmä-, laite- ja palvelumyynnin tehtävissä. Dimesissä Lahnalampi koordinoi muun muassa Netlab-projektia, jossa kehitetään Euroopan-laajuisia multimedia- ja mobiilipalveluiden testausjärjestelmiä.

”Dimesissä pystyn auttamaan suomalaista teknologiateollisuutta hyödyntämään tehokasta yhteistyöverkostoamme ja avaamaan ovia EU:n laajaan teknologiayhteistyöhön. Uskon, että Dimesin rooli vahvistuu EU:ssa entisestään”, Lahnalampi toteaa.

Tuija Korpinen työskenteli aikaisemmin Ericssonilla muun muassa yritysmyynnissä ja asiakkuusjohtamisen tehtävissä sekä Suomessa että Ruotsissa. Dimesissä Korpinen vastaa yhdistyksen käytännön toiminnan ja jäsenpalveluiden kehittämisestä. Lisäksi hän koordinoi Dimesin osallistumista EU-rahoitteiseen Panlab 2 -hankkeeseen.

”Dimes järjesti viime vuonna lukuisia tapahtumia ja tapaamisia Suomessa, Euroopassa ja Aasiassa. Tänä vuonna haluamme tarjota jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia tutustua kansainvälisiin päättäjiin ja luoda henkilökohtaisia suhteita, joista avautuu uusia vaikuttamis- ja liiketoimintamahdollisuuksia ympäri maailman”, Korpinen sanoo.

Dimesin toiminnanjohtajana jatkaa Kimmo Ojuva. Dimesin Brysselin-toimistossa työskentelee Susanna Avéssta, joka vastaa EU-tutkimusyhteistyöstä puite- ja innovaatio-ohjelmissa.

”Talousnäkymistä huolimatta vuosi 2009 ei näytä lainkaan hiljaiselta. Tavoitteenamme on suuntautua Aasiaan entistä voimakkaammin ja jatkaa siellä uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomista suomalaisille digitaalisia palveluita tuottaville yrityksille. Vilkas toiminta vaatii kokeneita tekijöitä, siksi olen erityisen iloinen, että olemme saaneet Timon ja Tuijan joukkoomme”, toiminnanjohtaja Kimmo Ojuva sanoo.

Lisätietoja:
Dimes ry
Kimmo Ojuva, toiminnanjohtaja
Puh. 0400 525 845
kimmo.ojuva (ät) dimes.fi

Lehdistökontaktit:
Netprofile Oy
Christina Forsgård
Puh. 040 571 9192
christina (ät) netprofile.fi


Ajankohtaista

Copyright Dimes 2005-2010 | Käyttöehdot | Sivukartta | RSS |