| Suomeksi | In English | |||
|
|
Etusivu > Uutiset > Innovaatioilla yhteistyöhön - Perämerenkaaren yhteisöt kansainvälisiin hankkeisiin
Dimes ry on ollut käynnistämässä Perämerenkaari-hanketta, jonka tavoitteena on lisätä pohjoisruotsalaisten ja pohjoissuomalaisten yritysten yhteistyötä sekä lisätä tietoisuutta rajan toisella puolella olevista mahdollisuuksista. Tähän asti yhteistyötä on tehty varsin vähän, vaikka sopivasti erilaiset toimintaympäristöt antaisivat mahdollisuuksia hyvinkin pitkälle menevään yhteistyöhön. Myös alueiden fyysinen etäisyys puoltaa systemaattisen yhteistyön aloittamista. Hankkeen toisena tavoitteena on ICT- toimialan yrityksiä edustavien yhdistysten, Dimes ry:n ja InternetBayn kokemusten vaihto. Hankkeen idea, toimintatapa ja maantietellinen alue ovat käytännön toteuttamisvaiheessa haastavia. Tavoitteiden osittainenkin toteuttaminen veisi alueiden välistä yhteistyötä eteenpäin ja auttaisi alueen yrityksiä. Hankkeen aikataulu on 1.1.2009-15.3.2010. 1.7. järjestettiin Luleå:ssa ensimmäinen seminaari, FIREweek:n yhteydessä. Tulevia tapahtumia: 15.10 Oulussa, Wellness-yrityksille match-making seminaari. 28.10 Torniossa, Prosessi/kaivosteollisuuden alan seminaari. 25.11 InternetBay Partner Eventin yhteydessä, Ympäristö/energia alan yrityksille match making seminaari (http://www.internetbaypartneringevent.com/ Hankkeen yhteyshenkilö on Anri Kivimäki, anri.kivimaki@dimes.fi Lisätietoja hankeen etenemisestä saa seuraamalla Dimesin www- sivuja ja Dimesin jäsenkirjeitä. ![]() |
Ajankohtaista |
|
| Copyright Dimes 2005-2010 | Käyttöehdot | Sivukartta | RSS | | |||